maanantai 18. kesäkuuta 2012

Virkeydestä ja ravinnosta


14.6.2012

Eilen olin harvinaisen virkeä. Olin ystävättäreni kanssa liikenteessä puolenpäivän ympärillä eikä oloni silloin vielä ollut paras mahdollinen. Lähtiessäni palelin ja onnuin. Kotiin tultuani iltapäivällä virtaa tuntui riittävän. Olihan ilmakin lämmennyt, ehkä se vaikutti. Vaikka ranteeni eivät aamupäivällä tuntuneet kestävän ja käytin liikkeelle lähtiessäni tukea, nyt jaksoin jopa katkoa syreenin oksia ison kasan.

Tänään ranteeni ovat jo aamusta lähtien paremmassa kunnossa, vaikka osa sormista on hiukan turvoksissa.

Ravinnosta


Yöt nukun mahdottoman hyvin ja näen mielenkiintoisia unia. Viime yönä kun heräsin, päähäni jysähti ajatus ruoastamme. Jokapäiväinen tavallinen ruoka ei voi mitenkään sisältää kaikkea tarvitsemaamme. Useimmiten siinä ei ole yhtään mitään valmistuksen jälkeen tallella. Kuitenkin meille koko ajan sanotaan, että saamme ruoastamme kaiken tarvitsemamme. Ajattelin asiaa syvemmälti ja esimerkein. Ei pidä paikkaansa, sillä useimmiten syömme huonosti. Samalla minulle välähti mieleeni se, miksi olen ollut lapsesta saakka niin kovin kiinnostunut kasveista ja olen yrittänyt etsiä syytä siihen. Ihmiskunnan pelastus piilee kasveissa ja niiden sisältämässä energiassa! Ei sinällään mikään uusi oivallus, mutta tie minullekin kulkea eteenpäin.


Uni varmaan lähti siitä, että luin eilen Tuula Laamasen Ravintoterapian käsikirjaa, joka sisältää hurjasti tietoa. Taas kerran totesin sitä lukiessani, kuinka vähän tiedämme kaikesta. Useimmat ihmiset ovat kuitenkin valmiita esittämään, kuinka oikein he elävät ja syövät. Kun he sitten sairastuvat, avun uskotaan löytyvän yksinomaan lääkkeistä. Unohdamme, että nykyaikainen lääkkeisiin perustuva lääketiede on vasta hieman yli 100 vuotta vanha. Sitä ennen käytettiin luonnonmukaisia hoitoja. Nyt voimme yhdistää näiden parhaat puolet.

Ja ruoka on terveyden avain. Ruoka on myös sopeutettava ikään. Vanheneva keho tarvitsee vaikkapa aminohappoja huomattavasti enemmän. Aminohapot ovat kasvi- ja eläinproteiineja. Laamasen mukaan ne ovat avainryhmä terveytemme kannalta.

GR2 Control


Minäkin nautin silloin tällöin aterian korvikkeena tai usein lisänä proteiinijuoman, koska se sisältää kaikki ihmisen tarvitsemia 22 aminohappoa. Laamasen mukaan kaikki 22 tulisi saada yhtaikaa päivittäin tai kahden tunnin aikana. Mikään aminohappo ei auta yksin, koska ne ovat keskenään kilpailevia ja toisistaan riippuvaisia. Siksi yksittäiset aminohappovalmisteet eivät ole suositeltavia. GR2 Control sisältää myös kuituja ja runsaasti vitamiineja.

Laamasen kirjassa käsitellään kaikki aminohapot prosenttilukusuhteessa eli paljonko kutakin tulisi saada päivittäin kokonaisaminohappomäärästä. Mm. lapset, raskaana olevat ja imettävät, vanhukset ja urheilijat tarvitsevat näitä enemmän (tarve 1,2-1,5 g/kg) kuin normaalit aikuiset. Äidinmaito muuten sisältää kaikki 22 aminohappoa, rasvahappoja ja energiaravinteita.

Parhaita aminohappojen lähteitä on runsaasti (mm. kaikki kasvit), mutta saadakseen kaikkia 22 lajia pitää syödä useampia erilaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti