Eilen oli turvakokeen aika. Näytteen ottanut hoitaja saikin minulle aikaiseksi oikeaan käsivarteeni aikamoisen mustelman. Kyselin tänään tuloksia eikä niissä ollut kuulemma mitään hälyttävää. Pyysin tulostamaan tulokset paperille ja viemään ne itäisen alueen terveydenhoitajalle, josta ne joku päivä noutaisin.
Käsivarteni, ranteeni ja käteni ovat hurjasti vahvistuneet. Oikea jalkani on edelleen hatara. Jaksan jo nostella mitä vain ja kiskoa isojakin rikkaruohoja. Jäykkyys viipyilee vielä käsien laidalla, mutta jokainen päivä on eteenpäinmenoa.
Kaksipäiväinen Karjalan-matka pisti voimani kyllä nollille. En ole aikoihin ollut koko päivää niin väsynyt kuin olin sunnuntaina, kun olimme palanneet lauantai-iltana. Edellisen yön huonot yöunet Viipurin hotelli Viktoriassa ja jatkuva bussissa istuminen tuntuivat. Tuollainen matka on myös henkisesti vaativa.
Haastattelin vierustoveriani tänä vuonna 83 täyttävää sukulaistani, jonka isänisänisä oli minun äidinisänisän veli, koska hän oli maininnut sairastaneensa reuman ja parantuneensa siitä. Hän sairasti sekä nivelreumaa että selkärankareumaa nuorena naisena ja häntä hoidettiin mm. kullalla. Käsitin, että hän oli hoidettavana myös Heinolan parantolassa. Hän kertoi olleensa aika ajoin todella sairas ja kärsineensä kivuista. Selkärankareuma jätti selän jäykäksi, mitä ulkopuolinen ei kyllä huomaa. Hän on aina näyttänyt minusta ikäisekseen nuorelta.
En paneudu asiaan sen enmpää, mutta kun reuma-sana herättää ihmisissä kuitenkin kauhistelua, on hyvä kertoa positiivisia asioita sen tiimoilta. Olenhan minäkin päättänyt parantua enkä usko kaikkiin pelotteluihin.
Vaikka en vielä olekaan yhtä ketterä kun olen ollut, mutta kuten kerroin ruista on jo sen verran ranteissa, että ehkä tänä kesänä saan ikkunatkin pestyä. Olen toisaalta päättänyt ottaa asiat rauhallisesti ja elää edelleenkin päivän kerrallaan huolehtimatta tulevaisuudestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti