Mitä kuuluu nyt

On enemmän kuin aiheellista kirjata tänne terveyteni tilanne nyt, koska olen ollut siitä jo jonkin aikaa huolestunut. Olen pitkään, oikeastaan jo vuosia ajatellut, etten halua kiinnittää olotilaani kauheasti huomiota.  Siksi nyt on aika vaikea etsiä tietoja tältä välikaudelta. 

Viime talven aikana tai jo vähitellen aiemmin jalkani ovat kipeytyneet. Kipeys ei ole särkyjä, vaan kipua jalkoja liikuttaessani, kävellessäni, noustessani ja laskeutuessani portaita. Valitettavasti en ole kirjannut huonoja päiviä minnekään. Kun huononeminen on hidasta, käy helposti juuri näin. Joskus on ollut parempia päiviä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt, mistä ne ovat johtuneet. Sitä asiaa käyn tässä blogissani läpi. Ehkä vähän sekavasti, mutta tuleehan pistettyä talteen.

Takapakkia sairauteeni alkoi tulla  vasta alkaen suunnilleen talvella 2015/2016,  mutta aloin hakeutua lääkäriin vasta keväällä 2016, kun liikkuminen alkoi olla vaikeata. Siitä olen jotakin kirjoittanutkin. Seuranta jäi kyllä sitten täysin muiden asioiden alle, kun piti jatkaa remonttiin liittyvillä asioilla ja talon myynnillä.

Sain omassa terveyskeskuksessa ensin maaliskuussa 2016 (16.3.2016) paikallishoitoa molempiin polviini ja lähetteen reumalääkärille. Tällöin vielä Tuusulan terveyskeskuksessa kävi reumalääkäri. Pääsin Pekka Nykäsen vastaanotolle 21.4.2016. Jouduin aloittamaan lopettamani Trexanin uudelleen ja aluksi söin myös myös lyhyen jakson Prednisonia. Hän määräsi minut luuntiheysmittaukseen Hyvinkään sairaalaan. Kävin siellä 30.5.2016. Oikeassa reisiluussa ja lannerangassa todettiin osteroporoosia, aiemmin on todettu joissakin kommenteissa myös, että luustoni on osteoporoottista.  Näin erityisesti käsieni osalta. 

Palaan tässä kohdin lyhyesti kevääseen 2012. Polvia ei oltu kuvattu aiemmin kuin kerran Hyrylän Aavassa 2012, kun etsin syytä jalkojeni kipeytymiseen. Silloin olin käynyt Hyrylän terveyskeskuksessa muutaman kerran ja joka kerta minulle sanottiin, että kysymyksessä olivat kulumavaivat, nivelrikko, kunnes sitten myöhemmin keväällä aloin itkeä vastaanotolla epätoivosta, koska olin itse alkanut epäillä reuman kaltaista, minulle täysin tuntematonta sairautta. Pääsin lopulta verikokeeseen, jossa mitattiin myös sitruliinivasta-arvot S-CCPAb. Ne olivat niin korkeat, että reumaa oli nyt pakko epäillä. 

Minulle valmisteltiin terveyskeskuksessa lähete ja sanottiin ehkä vähän pilkaten minun pääsevän nyt vihdoin hyvään hoitoon. Hyvinkään sairaalassa reumalääkäri Pentti Järvinen ihmettelikin, että olin onnistunut saamaan lähetteen. Hän vahvisti tutkimusten jälkeen diagnoosin, joka vahvisti minun sairastavan seropositiivista nivelreumaa. Olin helpottunut. Ajattelin jopa pystyväni toipumaan sairaudesta. Olotilani parani.

Nyt 2016 reumalääkäri määräsi minulle Alendronaatti-nimistä lääkettä 70 mg kerran viikossa tyhjään mahaan runsaan veden kera. Sen jälkeen puoleen tuntiin ei saa mennä pitkälleen eikä syödä. Sitä pitäisi käyttää viisi vuotta. Ostinkin lääkkeen, mutta en uskaltanut aloittaa sitä. Kun luin lääkkeestä tarkemmin, tuli vahvoja epäilyjä. Lääkkeen vaikuttava aine on biofosfonaatti.

Omakannan merkintöjä on aika vaikea lukea. Kävin uudelleen reumalääkärillä 10.11.2016, jolloin hän totesi ”Ei ole vielä aloittanut. Jos alendronaatti ei onnistu aloitetaan Prolia 60 mg 6 kk välein ihonalaisesti”. 

Taisin edelleen epäröidä. Muistan, että lääkäri varoitteli kovasti, etten välttäisin kaatumisia. Minä, joka aikoinaan olin oikein mestari kaatumaan, mutten koskaan loukannut itseäni, murtanut mitään verrattuna moneen muuhun tuntemaani ihmiseen.

Epäröin edelleen lääkkeen aloittamista aina seuraavaan syksyyn saakka, jolloin minulla oli seuraava käynti reumalääkärillä 9.10.2017. Sen jälkeen päätin aloittaa tämän lääkärin suositteleman lääkkeen eli Prolian. Sovimme, että seuraavan kerran menen lääkärin vastaanotolle kahden vuoden päästä. Tuusula oli samoihin aikoihin päättänyt, että käyntejä ei pidetä enää vuoden välein vaan kahden vuoden välein.

Säästöt ovat jatkuneet sen jälkeen, sillä reumalääkäri ei enää käy terveyskeskuksessa. Tällöin on turvauduttava yleislääkärin osaamiseen.

2017 kesällä myin omakotitalon, mikä merkitsi hurjaa työmäärää. Vähän samanlainen tilanne oli ollut välillä joulukuu 2013 – lokakuu 2014, jolloin olin evakossa useita kuukausia laajan vesivahingon takia. Muutin elokuun alussa 2017 kerrostaloon vuokralle ja ajattelin, että vuoden päästä etsisin itselleni asunnon. En yksinkertaisesti jaksa enää niin isoja ponnistuksia. Ehkä olen antanut hiukan periksi. Tai sitten alan tulla vanhaksi. Joka tapauksessa henkinen stressi on ollut sietämätöntä jo vuosikymmenen tai sitä pidemmän ajan verran. Nyt siltä osin asiat ovat kunnossa, mutta sitten joutuu kohtaamaan uudenlaisia asioita.

Nyt olen alkanut miettiä sitä, että ehkä aloitin luulääkkeen ottamisen liian harkitsematta. Jospa minulla on aina ollut kevyt ja osteoporoottinen luusto, ehkä se on minun ominaisuuteni. Voiko luuntiheysmittaus, joka perustuu röntgeniin ja mittaa luuston mineraalitiheyttä joissakin paikoissa, määritellä, että henkilö sairastaa osteoporoosia. Ottaako lääkäri tarpeeksi hyvin huomioon myös henkilön perussairauden? Miksemme puhuneet aiemmista kaatumisistani. En nyt muista päivämääriä, mutta ennen sairastumistani kaaduin kerran (19.2.2011) ja sen jälkeen toisen kerran (20.4.2014) niin, että nyrjäytin molemmilla kerroilla nilkkani. Vammat paranivat nopeasti. Minulta meni aikaa tovi, ennen kuin löysin päivämäärät dokumentaarisesta kuva-arkistostani. Samalla kun eteen tulee kaikenlaista muuta.

Olen saanut nyt erityisen hyvää palvelua terveyskeskuksesta, mutta jalkakipujen syy ei johdu kuulemma reumasta. Olen itse epäillyt myös lääkkeitä. Trexan huolettaa taas minua. Otan tabletit 4 x 2,5 mg, aiemmin 5 x 2,5 mg perjantaisin. Lauantai ja erityisesti sunnuntai-päivä ovat vaikeita, tuskaisia ja jopa ahdistavia. Nukun silloin paljon. Usein vielä pari seuraavaa päivää ovat huonoja.  Nyt vaivaavat myös ne polvikivut, joita olen nyt jo kuukauden verran hoitanut Burana 600:lla, jotta pystyn liikkumaan. Tulevat taas alkuvaiheen kevään 2012 ongelmat mieleen. Polvi- tai jalkakivut eivät ole koskaan edelleenkään särkyä. Jos olen liikkumatta paikallani, niin hyvä niin. Liikkuminen on tuskaisaa.

Tämän talven aikana ilmaantuivat myös erikoiset rintakivut, jotka herättivät minut öisin. Lopulta niitä alkoi tulla myös päivisin, kouristuksina. Pelästyin, koska epäilin ensin sydäntä. EKG ei näyttänyt mitään poikkeavaa. Enemmän mielestäni kouristusmainen rintakipu ja sen päätteeksi pistos selän yläosassa vasemmalla puolella viittasi johonkin sisäelimeen. Viimeksi sain sellaisen kohtauksen noin viikko sitten alkuviikosta. 

Nyt olen saanut neljä kertaa puolivuosittain Prolia-pistoksen. Tällä viikolla omahoitaja eli yhteyshenkilöni terveyskeskuksessa soitti ja varasi minulle lääkäriajan ensi viikolle. Odotan saavani pistokset polviini. Keskustelemme myös reumalääkäritarpeestani. 

Selvisin erinomaisesti Espanjan Andalucian omatoimimatkasta, jonka sisareni poika ja tämän tyttöystävä järjestivät sisareni merkkipäivän johdosta, koska sitä ennen lääkärikäynnin yhteydessä keksin, että pärjään särkylääkkeellä. En ollut ottanut aiemmin särkylääkettä jalkojen kipeyteen vaan ainoastaan päänsärkyyn. Nyt tajusin yhteyden.

Kouristukset vaivasivat minua viikon matkankin aikana muutaman päivän, mutta sitten helpotti. Päiväkävelymme olivat pitkiä. Olin muita hitaampi ja raput olivat vaihtelevasti vaikeita huolimatta aamuisin ottamastani Buranasta (Burana 600). Silloin tällöin otin yöksikin, koska joudun öisin ravaamaan vessassa useita kertoja. Samaa olen jatkanut matkan jälkeen. Ehkä hiukan minua vaivasi se, etten ollut niin innostunut asioista kuin joskus ennen. 

Olen nyt kuumeisesti miettinyt tätä asiaa. En voi välttyä ajatukselta, että sairastumisaika, varsinkin kevät 2012 tulee elävästi mieleeni.  Kyllä se on reuma, joka aiheuttaa tämän. Vaikka minulla olisi jo nivelrikkoakin, niin se ei tässä vaiheessa olisi tällaista. Jos ortopedi sanoi keväällä 2012, että minulla on alkavaa nivelrikkoa polvissa, niin menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin tarvitsen tekonivelen. Pitääpä etsiä, onko minulla hänen lausuntonsa levykkeellä.

Olikin työlästä etsiä. Olen yrittänyt niin kovasti mitätöidä sairauteni tallentamalla Nivelreuma-mapin melkein piilopaikkaan. Näin paljon vaivaa rakentaessani mapin aikoinaan ja tutkiessani asioita. Olen kyllä liittänyt sinne myös 2016 ja 2017 lausunnot, jotka kyllä löytyvät myös Omakannasta. Oli pakko pitää remontin, lisäremontin ja muuton aikana paperit jossakin järjestyksessä. Sen jälkeen olen siltä osin elänyt vähän pellossa ja asettanut muut tehtäväni etusijalle.  Löysin Aavan ortopedi Carola Krookin levykkeen, jota en pysty tutkimaan, koska läppärissäni ei ole DVD-asemaa. 

Olisiko siis mahdollista, että 2012 todettu lievä nivelrikko oikeassa polvessa on levinnyt myös vasempaan jalkaan ja koko kehoon? Saanhan kysyä. En silti usko nielemättä. Katsotaan, miten minun käy. Saanko pistokset polviin? Milloin osteoporoosilääkityksen voi purkaa? Entä lähete reumalääkärille? Olenko liian vanha? 

Unikkopellossa-blogissani tuntemukseni tulevat myös aina silloin tällöin läpi. Minulla on vielä hurjasti tekemistä tässä elämässä. En halua valittaa tai selittää muille huonoa oloani ja jaksamattomuuttani joinakin päivinä. 

En voi myöskään olla hiljaa ja vain kärsiä. Yritän seurata jatkossa paremmin vointiani ja kirjata asioita ylös huolimatta siitä, että minulla on monta tärkeämpää tehtävää. Ehkä jatkan kirjoittamista myös tänne huolimatta siitä, että tietääkseni monet ikätoverini paheksuvat tällaista avautumista sairauksista. Yritän myös olla sanomatta lääkärille, että onhan tämä minun juttuni paljon vähäisempi kuin monen muun! Niinhän muutkin tekevät. Meillä on taipumus vähätellä itseämme ja hyvinvointiamme.