Kesä ja aika loppumassa?

On omituista, että tässä vaiheessa alkaa jo ajatella kesän loppumista, vaikka elokuuta pidetään vielä  kesäkuukautena.. Alkoihan kouluaikoinani koulukin vasta syyskuun alusta ihanan kolmen kuukauden kesäloman jälkeen. Tänään on taas vaihteeksi selkeästi viileämpää, mikä auttamatta tuo syksyn mieleen.

On itsestään selvää, että mieliala vaikuttaa terveyteen. Oman sairauteni syy on johdettavissa siihen valtavaan paineeseen, mikä minulla on ollut vuosikausia. En ole koskaan ollut täydellisyyden tavoittelija ja siksi selvisinkin niin pitkälle elämässä vain ohittamalla epäonnistumiset. Niitä elämäni on täynnään. Yksikään miessuhteeni tai parisuhteeni, jos käytän mahdottomasti inhoamaani sanaa ei ole onnistunut. Haluan uskoa tehneeni vääriä valintoja ennemminkin kuin syyttäisin omaa itsenäistä luonnettani. En ole osannut liehitellä ja mielistellä elämäni miehiä tarpeeksi. Viime sunnuntain kesäteatteri, joka käsitteli 1800-1900-luvun vaihetta, peilasi myös tätä päivää ja miehen luonnetta. Mihin vuosisadat sen muuttaisivat? Pastori Jussilaisen pään pystyi helposti kääntämään, kun osasi häntä käsitellä niin, että se hiveli hänen itserakkauttaan. Perusasiaa, naisen alisteisuutta miehen tahtoon se ei muuttanut.

Miten tämä liittyy nivelreumaani? Miten se on MINUN nivelreumani? Enhän halua sitä omistaa enkä sitä sairastaa? Olen tajunnut sen kuitenkin olevan minulle eräänlainen pakopaikka. Pakenin ylitsepääsemättömiä vaikeuksia sairauteen, jonka kehitin itse. Niinhän olen nuoresta saakka ajatellut. Että ihminen luo sairautensa omista vaikeuksistaan. Kukaan meistä ei säästy. Autoimmuunisairaudet iskevät, kun eivät löydä muuta pehmeätä kohtaa.

Mielestä ne kaikki tulevat. On vaikea olla aina myönteisesti ajatteleva.  Elin vuosikaudet yrittäen välttää ympärilläni vellovaa moskaa, johon olisi pitänyt osata tarttua heti sen alkaessa. Mutta kuka meistä osaa?  Kehitin ympärilleni kauneutta, toimintaa ja uusia ihmisiä, jotta jaksaisin kestää.  Siirsin asian käsittelyä eteenpäin vuosikaudet. Sitten kun en enää siirtänyt, toinen osapuoli osasi iskeä minun heikkoihin kohtiini. Olinhan ne hänelle täysin avoimesti paljastanut. Ja se jatkuu siis edelleen.

Elämä ei ole helppoa, on sitten millainen tahansa. Miksi turhalta tuntuvia elämänkokemuksia pitää käydä läpi, ehkä se selviää sitten kuoltuamme. Minäkin olisin voinut tehdä asioita toisin jo varhemmin, mutta oliko sattumaa vai mitä, että näkökulmaani tarkoituksella aina kriittisissä tilanteissa käännettiin muualle, jotten huomaisi virheitäni heti. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Olisi taas verikokeen aika. Eilen en päässyt, joten yritän tänään terveyskeskukseen. Aamut ovat hivenen vaikeampia oikean jalkani vuoksi. Kädetkin ovat jäykempiä. Mietinkin, vaikuttavatko tulevat asiat näin paljon, vaikka yritän välttää niiden ajattelua. Joskus ajatukseni ovat äärimmäisen synkkiä, kestämättömiä ja toivottomia. Ne ovat niin synkkiä, etten edes halua kirjoittaa niitä tänne tai päiväkirjaani. On aivan selvää, että ruumiini ei kestä enää paljon enempää, vaikka kuinka yritän pysytellä positiivisenä. Pahinta on loppujen lopuksi se mielen jäykistyminen, kun ajatukset eivät enää edes poreile ja luomiskyky tyrehtyy. Miten tämä kaikki vaikuttaa tervehtymisprosessiini? Mistä löydän nyt tukijalkoja ja kainalosauvoja?

Kirjoitin tämän tänne, vaikka yleensä pohdin tämänkaltaisia asioita toisissa blogeissani.