Tämä saattaa olla viimeinen muutenkin harvoiksi käyneistä
päivityksistäni tänne nivelreumablogiin? Olen lykännyt tämänkin
kirjoittamistani jo pitempään. Kävin nimittäin Hyvinkään sairaalan
reumapoliklinikalla jo 25.3. ja nyt olen ehtinyt saada sieltä jo lääkärin
kirjallisen loppuarvion. Jos en nyt
kirjoita ajatuksiani, niin loppuhuipennus jää tekemättä, jos sitä siksi voi
kutsua.
Lääkäri kirjoitti matala-aktiivisen nivelreuman olevan nyt
tosiasia. Se on elimistössäni edelleen, mutta ei aktiivinen. Sehän oli omakin
tavoitteeni. Jo joulukuun veriarvot osoittivat, että elimistössäni ei ole enää
tulehduksia. Samaa kertoivat arvot oman terveyskeskuksen laboratoriossa 19.3. otettuna.
Muutkin veriarvoni olivat kohdallaan eli normaaleja.
Oma aiempi reumalääkärini oli murtanut ja katkaisut jalkansa
kaatuessaan ja hänet korvasi nyt vanhempi reumatologi Pentti Järvinen, jonka tosin tapasin jo käydessäni ensimmäistä kertaa sairaalassa toukokuun viimeisenä päivänä
viime vuonna. Esitin hänelle nyt joitakin kysymyksiä lääkkeistä ja
keskustelimme myös siitä, josko niistä voisi kokonaan luopua. Se olisi
tietenkin oma ratkaisuni eikä minua siitä rankaista, jos niin joku päivä
teen. Minua kiinnosti eniten tuo metotreksaatti
(Trexan), jota otan aina perjantai-aamuisin 2
tablettia eli 20 mg. Koska muutaman kerran olen ollut aika rätti, hieman
pahoinvoiva ja päänsärkyinen sitä seuraavana päivänä, kysyin, josko voisin
esimerkiksi matkani aikana jättää viikon väliin. Hänen mielestään taukoa voi
pitää vaikka kolme viikkoa. Lääke on tärkeätä muuten ottaa aina samana viikonpäivänä
samaan aikaan.
Loppuarvio
Loppuarviossani lukee myös: Potilas on raitis. Minusta oli
aika yllättävää, että keskustelun jossakin vaiheessa, hän kysyi alkoholin
käytöstäni. Koska en käytä alkoholia ollenkaan, en ymmärrä, miksi kuvittelen,
että se näkyisi ihmisestä päällepäin. Mutta taitaa olla, että tästä kosteasta
kansasta ei voi päällepäin päätellä yhtään mitään.
Tulinkin ajatelleeksi taas kerran kommunikaatiomme
lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan kanssa. He tapaavat varmaan paljon
erilaisia ihmisiä eivätkä ole niin tarkkoja kuin jotkut kuten minä haluaisin.
Eiväthän potilaatkaan ole täydellisiä. Toisaalta emme kai enää kuuntele niin
tarkkaan, mitä toinen sanoo. Minulla on aina ollut paheena olla täsmällinen
tietyissä asioissa ja vaatimukseni ovat ehkä liian rajut.
Lääkärini kirjoitti: ”Potilas on pystynyt lopettamaan
Arcoxian.” En ole ottanut yhtäkään Arcoxia-tablettia sitten 31.5.2012. Ehkä en sanonut sitä tarpeeksi selkeästi.
Emme myöskään puhuneet yhtään siitä, että en ole kokenut koko sairauteni aikana
minkäänlaisia nivelsärkyjä, vaikka otinkin vaikeassa vaiheessa ennen diagnoosia särkylääkkeitä
kuten Arcoxiaa lievittääkseni liikkumisvaikeuksiani ja ylipäänsä selvityäkseni elämästä.
Muutenkin on ollut todella vaikea keskustella ihmisten
kanssa säryistä ja kivuista. Nivelreumaani kuului eräänlainen liikekipu, ei
minkäänlaisia särkyjä. Jos olisin ollut vain liikkumatta paikallani, kaikki
olisi ollut ok. Liikkuminen oli monella tapaa vaikeaa syksyn 2011 ja kevään
2012 ajan ja jotta ylipäänsä pystyin lähtemään jonnekin, Arcoxia vähän helpotti.
Tai ainakin halusin niin uskoa. Nivelrikkoon usein liittyy särkyjä, mutta
nivelreuma ei ole nivelrikko vaikka se saattaa altistaa sille.
Voin nyt myös lopettaa kortisonipillerien ottamisen
kokonaan. Jäljelle jää siis vain tuo Trexan kerran viikossa ja Salazopyrin 2
tablettia aamuin illoin. Jollen sitten jossakin vaiheessa….. Kun riittävä
hoitovaste on siis nyt saavutettu, jatkan vain tulevaisuudessa käymällä terveyskeskuksessa
lääkehoidon takia seurantakokeissa kolmen kuukauden välein.
Lääkäri myös kovasti kannusti minua flunssarokotuksiin,
koska huom. vanhuuteni ja lääkityksen takia olen riskiryhmää. No,
minulla ei ole ollut minkäänlaisia flunssia vuosikausiin. Viime syksynä sain
kerran pienen nuhan, mutta sen jälkeen koko tämän talvenkin ajan olen ollut
täysin kunnossa. En aio missään nimessä ottaa rokotuksia. Lääkäri valisti minua
nyt siitäkin, että jos sairastun vaikkapa flunssaan ja saan siihen antibiootteja,
niin Trexan pitää siksi aikaa lopettaa.
D-vitamiini
Mielenkiintoisin keskustelunaihe oli kuitenkin D-vitamiinin
käyttöni ja P-D-25-arvo. Olenhan käyttänyt jo pitkään runsaasti D-vitamiinia,
yleensä noin 100 µg päivässä. Se näkyi myös arvossani, joka oli 149 nmol/l
tavoitearvon labran mukaan ollessa >40. Lääkäri sanoi, ettei ole koskaan
nähnyt kenelläkään noin suurta arvoa. Minun pitäisi vähentää, koska
myrkytysvaara on, jos arvo ylittää 200. Sehän ei pidä paikkaansa. En lähtenyt
keskustelemaan asiasta sen enempää, koska olen joka tapauksessa täysin toista
mieltä. Miksi Suomessa sairastetaan niin paljon? Kannattaa muuten lukea tämän linkin
takana oleva teksti. Viime aikoina on
taas joissakin lehdissä ollut professorien uutisointia siitä, että Suomessa ei
tarvita vitamiinipillereitä ollenkaan. Lääkkeitä varmaan sitten tarvitaan
entistä enemmän, mutta sitä ei lehtijutuissa mainita. Jokainen meistä saa uskoa
mihin haluaa.
Kaiken kaikkiaan tämä sairastuminen on monessa mielessä
ollut minulle hyvin opettava kokemus. Se on vain vahvistanut sitä, että meidän
on paras perehtyä asioihin itse ja ottaa täysi vastuu terveydestämme. On hyvä
ottaa asioista selvää ja tehdä omia johtopäätöksiä, vaikka joskus tarvitsemmekin
lääkäreitä. Emme kuitenkaan elä vielä
siinä tulevaisuudessa, jossa ehkä jonakin päivänä ehkä olemme. Maailma on
muuttumassa. Toisaalta vastuuta tunnutaan työnnettävän entistä enemmän itsen
ulkopuolelle, mutta itse asiassa maailma on menossa siihen suuntaan, että
ongelmissa apu onkin löydettävä itse.
Tätä blogiani on käyty lukemassa paljonkin, vaikka tilastot
eivät kerro varmaan koko totuutta. En ole mainostanut tätä missään eli en ole
vinkannut tähän Facebookissa kuten Unikkopellossa
kirjoitusten suhteen tapanani on ollut. Yhtäkään kommenttia en ole saanut. Aika yksinäistä siis. Syy lienee kirjoitusteni
pitkäveteisyydessä. Tämä aikahan suosii pinnallisuutta….
