Henki menee kovempaa kuin ruumis

En ole paljon kirjoitellut tänne nivelreuma-blogiini, koska ei ole tullut esille mitään uutta. Haluan tehdä paljon enemmän, vaikka kehoni välillä pyristeleekin vastaan. Pölyseitit roikkuvat ikkunoiden yläpuolella. Monena päivänä olen ajatellut aloittavani vaikkapa ikkunoiden pesun, mutta sitten vaan huomaan, että päivä onkin illassa. Sama tilanne on monen muunkin asian kanssa. Luen ihaillen Facebookissa minua vanhempien päivityksiä kaikesta, mitä he ehtivät päivän mittaan tehdä. Ajattelen usein, onko meidän päivämme eri pituiset.

Eilen ryntäsin pyörällä vanteet kolisten ihailemaan auringonlaskua ja ottamaan valokuvia. On varmaan osin laiskuutta, etten ole tänä kesänä kovin paljon lenkkeillyt. Alkuvuodesta kävin lenkeillä  kipeitä jalkojani raahaten aiheuttaen varmaan lisää vahinkoa tulehtuneelle polvelleni. En ole nyt uskaltanut vielä lähteä harrastamaan mitään uutta liikuntamuotoa.  Vaikka varmaan pitäisi.. Kun pääsin keväällä irtautumaan kuntosalijäsenyydestä, ajattelin, että nyt pidän taukoa kaikista sitoumuksista. Kuuntelen pelkästään omaa itseäni, en sitä mitä muiden mukaan pitäisi. Oikea jalkani ryppyilee edelleen, ehkä minun ei enää pitäisikään välittää siitä vaan mennä kovaa. Siinä kysymys, kun menen Hyvinkäälle tapaamaan reumalääkäreitä syyskuun 10.

Tässä välillä on selkeytynyt pari asiaa. Ensinnäkin se, että stressi oikeudenkäyntien jälkeen on ollut sietämätön ja on varmaan edesauttanut sairastumistani. Nytkin viime viikon hovioikeuden jälkeen käteni, ranteeni ja jalkani olivat kipeämpiä kuin ennen. Toiseksi, olen kärvistellyt täällä kotona vuosikausia kylmässä, kun talon vesipatterikierto ei ole toiminut kunnolla. Se kosteus ja kylmyys sisällä todella kylmien talvien aikana on edesauttanut sairastumistani. Koska olen viimeksi pystynyt olemaan kotonani paljain jaloin? Öljyä piti ikäänkuin säästää, jotta siitä riittäisi myös muualle vietäväksi. Sekin on selvinnyt myöhemmin

Vaikka kirjoitin tämän aluksi Unikkopellossa blogiin, oli sisällön takia siirsin tämän tänne Nivelreuman puolelle.

Elokuu muuttui viileämmäksi

Aina joskus minulta kysytään, että vaikuttaako lämpö oireitani parantavasti. Minun on pakko vastata, että sillä ei ole mitään merkitystä. Nytkin alkukuukauden hiukan huonontuneen olotilani jälkeen (polvi) olen voinut eteenpäin mentäessä aina paremmin. Niin on käynyt siitäkin huolimatta, että stressiä aiheuttavat tapahtumat ja tilanteet ovat päällä ja ajankohtaisia.

Nuha

Eilen aamulla heräsin kurkkukipuun. Se eteni päivän mittaan siten, että myös nenäni alkoi vuotaa. Viime yö oli aika tukala kurkkukivun jatkuessa. Nukuin kuitenkin oikein hyvin ja aamulla kurkkukipu oli poissa, nuhakaan ei ole mahdoton. On vain tukkoisempi olo ja palelen. Eilen join kuumaan veteen sekoittamaani Finrexin Neo mustaherukkaa (Leiras) parisen pussia, kun ei oikein muuta ollut.

Oletan, että olen saanut saman viruksen kuin tyttäreni pieni 6 kuukautta vanha Alex ja sen jälkeen hänen äitinsä. Koska minulla ei ole ollut nuhaa, yskää tai flunssaa useaan vuoteen, kaapissani ei ollut enää Echinaforcea , jolla olen kautta aikain taltuttanut alkavan nuhan, kunhan olen vain ehtinyt ottaa sitä runsaasti  ja aivan välittömästi kurkkuoireiden alettu, oikeastaan heti, kun ne eivät ole vielä edes alkaneet. Echinaforce on Punahatusta eli Echinacea purpureasta  valmistettua alkoholiuutetta. Nivelreumani ja lääkitykseni takia immuunipuolustukseni lienee heikentynyt, että virukset iskevät nyt minuun helpommin? Echinaforcea on paljon tutkittu ja täältä löytyy A Vogel insituutin sivuilta tietoa tutkimuksesta, jossa on todettu sen tasapainottavan elimistön puolustusreaktiota. Intiaanit ovat käyttäneet tätä rohdoskasvia hyvin moniin tarkoituksiin, jopa reuman hoitoon. Siis intiaaneillakin oli reumaa!

Punahattua olen kasvattanut kukkapenkissä silloin tällöin, koska se on todella kaunis kasvi. Omissa valokuvistani löysin itseasiassa viime vuoden elokuun alusta kuvia kukkapenkkiini hankkimistani punahatuista.



Aika pitkä kirjoitus aineesta, jota en siis tällä kertaa edes hyödyntänyt. Eilen olin tyttärentyttäreni Annan kanssa Helsingissä. Sain syyn kokeilla jaksamistani lyhyellä käynnillä kaupungin keskustassa, kun edellisellä kerralla uuvuin täysin.  Erottuamme ja Annan lähdettyä omalle asialleen, menin sitten vielä kiertämään Ateneumin ison Helene Schjerfbeck-näyttelyn läpi.  Ajoin sitten kello neljän ruuhkassa kotiin. Vaikka siis olin viruksen iskemä ja rasitin arkaa polveani kävelyllä kaupungilla ja museon rapuissa, huomasin eilen ja vielä tänäänkin, ettei polveni tunnu sen enempää kipeämmältä. Hyvä niin!

Elokuun kauniita päiviä

Kyllähän se niin on, että myös kaunis sää ja lämpö vaikuttavat ensin mieleen ja sitä kautta myös kehoon. Kävin eilen verikokeessa ja soittelin tänään tulokset. CRP oli laskusssa edellisesta parin viikon takaisesta ollen nyt 18, mikä ei ole vieläkään lähelläkään hyvää. Muut arvot olivat samalla tasolla kuin aiemmin. B-Leuk oli 9,2 (viitearvo 3.4-8.21) ja heittoja oli myös valkosolujen erittelyssä ilman mitään logiikkaa minulle. Reumalääkäri toivottavasti pystyy näkemään niistä jotakin siitä, miten lääkehoito on onnistunut.

Terveyskeskuksen puhelimeen  vastasi jälleen sama ystävällinen sairaanhoitaja kuin alkukesästä, joka kyseli jopa voinnistani. Kerroin hänelle, etten enää tulekaan kahden viikon päästä turvakokeeseen, koska syyskuun alkupuolella on Hyvinkään sairaalan tilaama isompi verikoe, joka edeltää sairaalassa käyntiäni syyskuun 10 päivä.

Siis aika hyvin tämä aika on mennyt. Tulosten heitot valkosolujen osalta johtuvat varmaan reagoinnistani lääkkeisiin ja CRP kertoo, että polveni on edelleen tulehtunut ja vaivaa minua sen verran, että en vielä oikein pysty lenkkeilemään. Kokeilin tällä viikolla pyörällä ajoa käydessäni kylässä lähistöllä ja se tuntuu onnistuvan hyvin. En vain ole oikein ehtinyt sitäkään harrastaa vaan nyt ilman lämmettyä, olen yrittänyt siistiä puutarhaa ja siivota täällä sisällä.

Hajamielisyyteni on pohdituttanut. Unohtelen entistä useammin asioita, koska olen välillä nk. toisaikainen. Toisaalta tunnen sen olevan myös tietoinen valinta. Onhan niinkin, etten välttämättä tarvitse kalenteria muistaakseni sopimiani asioita, kaikki asiat ovat mielessäni. Yritän vain karsia turhaa painolastia ja pyytää mieltäni säästämään minua. Ikäänkuin olisin uudelleen järjestämässä sisäisen tietokoneeni sisältöä. Tuleva aika vaatii minulta niin suurta vahvuutta ja voimaa, että jossakin se varmasti näkyy. Kirjoittelen Unikkopellossa-blogissani varmaan siitä lisää. Kuitenkin minun on mainittava asiasta täälläkin, koska elämässäni kokema vuosikausien henkinen stressi on ajanut minut tähän sairauteen.

Kolmas kuukausi reumalääkkeiden kanssa

Tässä on ollut niin paljon muuta, etten viime viikolla ehtinyt päivittää tilannetta. Kävin tiistaina turvaverikokeessa. Polveni ja jopa jalkani sen Bakerin kystan takia olivat ärtyneet. Ei ollut sitten mikään yllätys, että CRP oli kohonnut ollen nyt 26.  B-leuk eli valkosoluarvo oli myös kohonnut ollen 9.6. Hemoglobiini oli jatkanut nousuaan ollen nyt 126, mikä minulle on kyllä hyvin matala arvo.

Valkosolujen kohoaminen saattaa johtua sytostaattilääkkeen Trexanin nostosta edellisenä perjantaina kahteen tablettiin eli 20 milligrammaan/viikko. Olotilani on kuitenkin viikon mennessä eteenpäin parantunut, polvikaan ei enää vaivaa liikaa.

Tällä kertaa soittaessani terveyskeskukseen hoitaja vähän ihmetteli, että minua on pyydetty soittamaan sinne. Hän ei myöskään osannut antaa minulle valkosolujen erittelyarvoja. Sanoin siihen, että ei mitään, haen jossakin vaiheessa tulokset paperilla ja varmaan niitä katsotaan myös Hyvinkäällä, jonne voin tilanteen mahdollisesti huonontuessa aina soittaa.

Viime kirjoituksessani epäilin mielialani myös vaikuttavan tilannette huonontavasti. En kärsi masennuksesta enkä edes alakulosta, mutta epävarma tulevaisuus ja kaikkien asioiden järjestely yksin painavat. Oli ilo kuulla, että pohjoisen ystäväni Elisa tulee henkiseksi tuekseni oikeudenkäynnin aikana. Se lievittää sisälläni vellovaa kauhuani suunnattomasti.

Olen aika ajoin kokenut kantamani taakan niin suureksi, että elämänhaluni pienenee ajatusten muuttuessa synkiksi.  Tiedän toki, että ihmisillä on suurempiakin ongelmia kuin minun enkä halua siksi niitä korostaa liikaa. Toivon, että tulevaisuudessa voin tukea ystäviäni enemmän, koska se on minulle tärkeää. Nyt olen laiminlyönyt monia ihmisiä, koska olen joutunut keskittymään itseeni.  Pystyäkseni palaamaan omalle polulleni, tervehtymiseni on tärkeää.  Olen jo usealta  saanut kuulla, että ei nivelreumasta parannuta. Niin tai näin, on aika uskaliasta heittää epäuskoa ilmaan ilman sen kummempia perusteluja ja mahdollisesti tuoda sairastavalle lisää taakkaa.  Tieto on kuitenkin valtaa ja usko kääntää vuoria. Jos olen itse sairauden kehittänyt, voin sen myös kehittää pois. Mutta tarvitsen ennen kaikkea voimaa, sillä juuri nyt on tärkeä päästä eroon menneisyyden eteeni jättämästä taakasta, joka yrittää kaataa minut alleen monella eri tapaa. Siksi mielen voiman ylläpitäminen on niin mahdottoman tärkeää kuten myös oman intuition kuunteleminen.